tiistai 8. joulukuuta 2009

Viimein se on valmis!


Tekstiilitaiteen työni on viimein valmis! Piti ihan pyytää opettajalta lisä aikaa hameen ompelemiseen, koska muut kokeet söivät kaiken aikani.

Iso kurpitsa osio on tehty ompelukoneella aplikoimalla ja loput kuvioinnit kirjomalla käsin. Ostin kangaskaupasta kirjontalankoja ja -kehikon. En ole koskaan ennen käyttänyt kirjonnassa muita kuin ristipistoja ja aplikointikin oli ihan uusi juttu.

Tein hameeseen vuoren, mutta onnistuin ompelemaan niin hutiloiden, ettei vuori jäänyt alasaumasta kiinni päällys kankaaseen. Jospa kuvataiteen opettaja ei kiinnitä tälläisiin seikkoihin niin paljon huomiota. Saan torstaina hameen takaisin arvioinnista ja otan siitä yksityiskohtaisemmat kuvat ja ompelen sen alareunan. Jäi häiritsemään. >:(

Pääsen tänä keväänä ylioppilaaksi ja olemme äitini kanssa suunnitelleet minulle prinsessa/lolita juhlia. Juhlan väreinä tulee olemaan minttu ja vaaleanpunainen. Odotan juhlia innolla, mutta minulla on yksi suuri ongelma: kuinka sovittaa ylioppilaslakki asuun tai kampaukseen? En aio pitää lakkia kyllä päässä koko juhlan ajan, mutta pitää se ainakin kerran päähän vetää. Minusta YO-lakit ovat rumia, mutta YO-pipot ovat vielä rumempia. Miksi sellainen on ostettava?

[EDIT] Jee, hameeni pääsi koulun näyttelyyn! :3 Saas nähdä minne se menee. ;D

4 kommenttia:

  1. eihän sitä lakkia ole pakko ostaa. Mutta kymmenen vuoden päästä harmittaa vapun aikoihin jos sinulla ei ole sitä :-D


    Toi mekko on kyl fabulous. Hyvää työtä. yeah.

    VastaaPoista
  2. Seittis: Joo, varmaan kadun sitä ihan kamalasti. Missä ovat YO rusetit?

    Ribbonlicius: Thank you! It is handmade by me.

    VastaaPoista
  3. Meijän Antti antaa sulle muotineuvoja: Yhdeksän kymmenesosaa kankaasta pois. Näin sanoi hän. Suuri muotiguru.

    VastaaPoista