Ostin tämän topin aiiikoja sitten Terriblen sisäisistä kaupoista, mutta en vain ikinä saanut aikaiseksi ottaa siitä kuvaa. Paita on todella ihana ja varmasti sopii moniin asuihin.
Mummoni antoi minulle oman äitinsä vanhan käsilaukun. Se on aitoa nahkaa, eikä kulumia juuri ole! Ennen vanhaan tavaroita osattiin pitää arvossaan ja hyvin, uusia ei ostettu samaan tahtiin kuin nykyään. Itsekin syylistyn liikaan materialismiin ja shoppailuun. Tälläisissä vanhoissa tavaroissa on kuitenkin enemmän ~fiilistä~. Vanhoja tavaroitaan ja vaatteita kannattaa muuten myydä tai lahjoittaa kirpputoreille, eikä raahata suoraan kaatopaikalle.
Laukun alla myös uutuus Marabouta. Maraboun suklaat ovat suuri heikkouteni, samoin polkka karkit. Olin kuitenkin hieman pettynyt! Piparminttu ei maistu mielestäni tarpeeksi.
Ja nyt Helsingin ostokset! Kuvassa H&Mn paita ja Xclobesta ostetut lumipesdyt farkut. Olen tosi tyytyväinen noihin housuihin, ne istuvat täydellisesti!
Sorruin ostamaan uusinta ja mainostetuinta meikkivoidetta jonka löysin Maybelineltä. MUTTA, tämä ei tee naamastani oranssia ja tosiaan selviää kaikesta muusta paitsi tiskeistä~ Last but not least, Hello Kitty kuulokkeet, jotka ovat täydellisyyden multihuipentuma!
ÄÄ, rakastuin noihin kuulokkeisiin! >w< mutta niin, kivoja ostoksia ja toi toppi on mm. unelma<3 ~Anni
VastaaPoistaAnni: Noita kuulokkeita oli myös mustana, mutta ne olivat hieman tylsät.
VastaaPoistaaivan älyttömät kuulokkeet *_______________________*
VastaaPoistaOMG mistä löysit nuo kuulokkeet? :D pakko osaa pakko ostaa
VastaaPoistainsertcake: Niinpä. :00 Ne on niin hullut, että oli pakko saada.
VastaaPoistaHelmi: Ostin ne Helsingin Kapissa olevasta pienestä elekrtoniikka kojusta. Se on lähellä Ben&Jerrys jätski paikkaa.