Aika moni on linkittänyt minullekin mukavia "Lovely blogger"-avardeja ja niissä pitäisi kertoa itsestään 7 faktaa tjsp. Olen kuitenkin tämän asian suhteen kaikki tai ei mitään-linjalla ja saattekin sitten faktoja ihan urakalla!
1. Olen käynyt kuvataidelukion ja valmistuin 2010.
2. Minulla on kaksi kissaa; Pipari 4 vuotta ja Severus 1 vuotta.
3. Olen ollut aviomieheni kanssa yhdessä 4 vuotta 4 kuukautta ja 14 päivää. Minulla ei ole ollut muita poikaystäviä.
4. Suosikki juhlani ovat halloween ja joulu. Ystävänpäivä on mielestäni Suomessa väärin tulkittu juhla.
5. Olen erittäin perso makealle ja tälläkin hetkellä pidän karkkipäiviä ihan terkkarin käskystä. :D
6. En osaa pitää sormuksia, kelloa tai rannekoruja oikeassa kädessä.
7. Innostuin pitkästä aikaa piirtämään. Lukio tappoi innostukseni.
8. Keräilen satumetsä-astioita ja Muumi-mukeja.
9. Parhaat Muumi-hahmot ovat Viljonkka, Nuuskamuikkunen, Muumipappa ja hattivatit.
10. Petunia-täti on ihana.
11. Olen äitini ainut lapsi, mutta silti minulla on 4 sisarusta; 2 pikkusiskoa (yhteinen isä) ja 2 veljeä (isäpuolen poikia)
12. En enää tiedä mikä minusta tulee isona.
13. Haluan opiskelemaan Britteihin (mutten tiedä mitä).
14. Parhaita kouluaineita olivat historia, kuvis, matikka ja englanti.
15. Olin aikoinani todella HC Sormusten Herra fani (tai no siis kröhöm olen vieläkin). Keräilykortitkin löytyy!
16. Olen ollut töissä leipomossa.
17. Vihasin ripppikoulua.
18. Hiuksissani on ollut kaikkia muita värejä paitsi sinistä ja turkoosia. Jälkimäisen meinasin korjata.
19. Lemppareita nyt seuraavaksi! TV-sarja: House MD, How I met your mother, Bones, stargate universe.
20. Ruoka: Kiinalainen, kana, wokki, PIHVIT.
21. Suklaa: Marabou.
22. Väri: Yllättaen vaaleanpunainen.
23. Juoma: Rasvaton maito, Pepsi max, bonaqua mansikka raparperi.
24. Peli: Fat princess, Monopoli, se jännä palikkapeli jota pelasin Tanjan luona, Tetris ja lol Pasianssi. Trivial Pursuit on kans kiva.
25. Olin yläasteella raitasukka ernu. Voitteko kuvitella että silloin ei saanut mistään rintamerkkejä!?
26. Rrrrrakastan Hello Kittyä ja muita söpöhahmoja!
27. Varmaan 70% normivaattestani on harmaita.
28. Isona ostan itselleni kartanon ja entisöin sen.
29. Pelkään kuollakseni Muumien mörköä. Nään siitä vieläkin painajaisia.
30. Vaatekaappini on aina sotkuinen.
31. Olen sekä isäni että äitini puolelta ensimäinen lapsenlapsi = lellipentu.
32. Vanhin serkkuistani (minua vuoden nuorempi) on minulle kuin pikkusisko.
33. En osaa käyttää villasukkia.
34. Muutin omilleni 16-vuotiaana (samaan aikaan otin myös Piparin ja aloin seurustelemaan).
35. Vihaan kylmää keliä ja talvea.
36. Sairastun helposti.
37. En voi syödä homejuustoa, koska se etoo minua niin paljon.
38. Minua etoo myös kaikki kynsiin ja hampaisiin liittyvät kauhutarinat! Esim. "kynsi repesi villapaitaan ja lohkesi". tms, hyi menee iho ihan kananlihalle. D:
39. Silti narskuttelen itse yöllä hampaitani. Maiskuttelen myös (ette halua mua yökylään).
40. Minulla oli ala-asteella hammasraudat kaksi vuotta.
41. Olen kamppaillut koko ikäni reisieni kanssa. Minulla on niihin viha-rakkaus-suhde.
42. Haluaisin 'arkityylikseni' gyarun, mutta pelkään etten osaa tehdä sitä oikein.
43. iPhone 4 on paras puhelin mitä minulla on ollut.
44. Harkitsen myös MACin ostamista kunhan nykyinen kone kosahtaa atomeiksi (yksi näppäin on jo hukassa, lol).
45. En oikein osaa käyttää syödessä veistä ja haarukkaa. Käytänkin niitä yhdessä vain ravintoloissa.
46. Kiroilen paljon.
47. Vihasin rättikoulua yli kaiken.
48. Minun mielestäni kuumia julkkismiehiä ovat: Hugh Laurie, Brian Molko, Jake Gyllenhaal ja Daniel Craig.
49. Olen riippuvainen tietokoneesta, internetistä, puhelimesta ja ehkä vähän töistäkin.
50. Haluaisin kovasti kouluun.
51. Tietokoneeni hiiri on yllätys yllätys vaaleanpunainen. Hiirimatto on Hello Kittyn pään muotoinen.
52. Meiltä löytyy kotoa Pleikkari 3, Xbox 360, Wii, DS ja pari läppäriä (ja silti lempipelini on pasianssi, voi luoja).
53. Lempi drinkkejäni baarissa ovat: Sex on the beach. Tequila sunrise, pikkukakkonen ja kalja. Eräs mustikka-suklaa drinkki ja mansikkapirtelö sotku olivat hyviä. :9
54. En ole katsonut koskaan kokonaista Star Wars-leffaa (ja naimisissa nörtin kanssa).
55. Asuntoni ei ole millään tavalla lolitamainen, siksi en koskaan ota mitään huone/kämppä kuvia.
56. VESSANI ON ORANSSI.
57. Himoitsen Star Castle-lelulinnoja.
58. Vaikka olen 20, minulla on paljon pehmoleluja.
59. BJD-nuken pääkin löytyy! Tarvitsisin vain päällystettä niin voisin alkaa tuunailemaan sitä.
60. Synnyin perjantaina ja iltapäivällä.
61. Pidän mustasta huumorista.
62. En luultavasti osaisi enää hiihtää.
63. Haluan jo lenkkipoluille! Jalkani takia en ole vielä uskaltautunut. Ehkä aamulla menen...
64. En osaa valita lolita mekoistani suosikkia. Ne ovat kaikki niin ihania.
65. Haluaisin rakentaa sweet-kaappini rinnalle pirate/gothic lolita kokoelmaa.
66. Ristimänimeni on Mirka, mutta minua on kutsuttu synnytyslaitokselta asti Ninniksi. Ninni piti lisätä etunimeksi, kun menin kouluun. Olis saanu muuten opettajat muutaman hetken aina huudella.
67. Ninni on ilmeisesti aika vaikea nimi. Nimiä joita minulle on tarjottu: Niina, Minni, Mimmi, Ninja, Hinni... List goes on... Paras on kuitenkin aina: "Niin mikä sun oikee nimi oli?" -Ninni. "Niin niin, mutta oikee nimi?"
68. Sukunimenikin on vaihtunut 3 kertaa. eli minulla on ollut yhteensä 4 nimeä. MR, NR, NT ja nyt NV.
69. Tykkään neuloa ja virkata.
70. En ole kauhean innokas hankkimaan lapsia. Ehkä sitten joskus 100 vuoden päästä.
71. Luin ennen paljon mangaa, nykyisin vain kahta sarjaa aktiivisesti; Yotsuba& ja Chi's sweet home.
72. Itken aina, jos elokuvissa/sarjoissa aikuinen mies itkee.
73. No, itken kyllä leffalle kuin leffalle. Paras oli ehkä kun aloin volisemaan Leijonakuninkaan alkutunnarille.
74. Mörön lisäksi pelkään verta, korkeita paikkoja, haita, rajua ukkosta ja tuulta, pimeää ja vakavia sairauksia. Saan melkein aina myös slaagin jos joku huutaa minulle.
75. Olen allerginen tillille.
76. En tykkää ajaa autoa.
77. Haluaisin perustaa hoitokodin hylätyille kissoille ja muille eläimille.
78. En osaa laittaa ruokaa. Ruskistan vain jauhelihaa, isken siihen mausteita ja that's it.
79. Olen sika huono säästämään. Lapsena olin hirveä pihi, nykyään rahat vain juoksevat pois luotani.
80. Yleensä olen pirteä ja sosiaalinen. Kiukuttelen miehelleni ja äidille. :D
81. En tee töiden ulkopuolella kauheasti mitään jännää.
82. Rakastan nilkkureita!
83. Minulla on varmaan 20 laukkua.
84. Haluaisin poltella kynttilöitä, mutta en uskalla. Kissamme varmaan työntäisivät nenänsä niihin.
85. Jos minut herättää kesken päiväunien, olen todella kärttyinen. Olen kerran unenpöpperössä heittänyt mieheni alas sängystä ja sen jälkeen olen saanut nukkua rauhassa.
86. Aion askarrella tänä jouluna joulukortteja.
87. Minun pitäisi hankkia harrastuksia, mutta vuorotyön takia ei oikein pääse mihinkään säännölliseen.
88. Leikin lapsena paljon yksin, ja viihdyin omissa oloissani.
89. En haluaisi koskaan töihin mäkkäriin tai baariin.
90. Minulla on tarkka hajuaisti.
91. En usko, että shoppailulakkoni pitää 100%. Ehkä 80%?
92. Nukun vasemmalla puolen sänkyä (jos katsoo jalkopäästä).
93. Olen hirveä vilukissa. Entisessä kämpässäni nukuin kesälläkin kahdella peitolla. Joskaan silloin ei ollut noita mega helteitä.
94. Osaan puhua suomen lisäksi englantia. Olen opiskellut ruotsia ja saksaakin, mutta ne taidot ovat kyllä ruostuneet (jos niitä taitoja edes oli). Ei täällä vain yksinkertaisesti ruotsiakaan tarvitse. Enemmän olen saksaa käyttänyt.
95. Söin tänään töissä rahkan, persikoita ja jauheliha pizzan. Join myös ihan liikaa kahvia.
96. En erota Moitien printtejä toisistaan, joten ymmärrän ettei joku erota Angelic Prettynkään printtejä!
97. Vihaan suvaitsemattomuutta, ahdasmielisyyttä ja mustavalkoista ajatusmaailmaa.
98. Tiedän jo ketä äänestän presidentin vaaleissa, enkä usko vaalilupauksiin.
99. Olen kiinnostunut politiikasta. Ärsyttää vain kun nykyään ruoditaan enemmän ministereiden ja kansanedustejien yksityiselämää kuin sitä oikeaa asiaa.
100. Nukkumaan menoaikani meni aika päiviä sitten.
Jos jaksoit lukea kaikki 100 faktaa, ota keksi!
Olet minulle keksin velkaa!
VastaaPoistaMuuten, meilläkin on hyvin pitkä karvainen kissa ja kyllä kynttilöitä uskaltaa poltella. Se kerran poltti viiksen (?!) kynttilään ja ei ole sen jälkeen mennyt lähelle. Kannattaa kokeilla käyttää semmoisia korkeita tuikku telineitä (umpinaisia!!!!) niin ei pitäisi kissojen polttaa karvojaan :)
Hahaa, keksi tännekin :D Harmi että itse olen niin tylsä ihminen ettei minusta saisi 100 faktaa edes kovasti yrittämällä :D Muuuutta koska tällaiset faktajutut on hauskoja niin voisin ihan muiden kiusaksi tehdäkin tällaisen : >
VastaaPoistaKeksiä minullekin, netti sukleutui 4 kertaa tämän lukemisen aikana, mutta kun haluan tietää ne 100 faktaa Jousiasta. ò_ó
VastaaPoistaHeh. Minäkin kamppailen reisieni kanssa ihan kokoajan :P
VastaaPoista