![]() |
Kiinnostuskiikarit ja tuskainen ilme. |
Suomen postilaitos aiheuttaa minulle päänsärkyä enemmän kuin usein ja eilinen oli siitä taas aivan loistava esimerkki. Olin ostanut Jenkeistä itselleni (kertakaikkisen ihanan ja upean) Juliette et Justinen mekon. Tulliinhan se jumittui ja jouduin maksamaan ihan JÄRKYTTÄVÄT tullit vaikka kuinka yritin anella armoa ja nuolla tullin kenkiä puhtaiksi. Tullit maksettuani jäin hieman harmissani mekkoa odottamaan (mekon hinta siis 162 euroa ja tullia 78 euroa).
Pakettia ei ala kuulua. Huolestun. Melkein jo soitan tulliin. On minulla ennenkin ollut niiden kanssa sitä ongelmaa, etteivät ne sontiaiset vaan MUISTA laittaa pakettejani eteenpäin. Päätin kuitenkin: "NOH katsotaampas vielä lähetyksen seurannasta, että jos se paketti olisi vaikka saapunut Iideniin tänään." Ja mitä minulle selvisi; PAKETTI OLI MUHINUT POSTISSA JO VIIKON.
En ollut saanut yhden yhtä ilmoitusta paketin saapumisesta tai luovutusyrityksistä. Harvoin suutun tai raivostun, mutta eilen korvistani nousi kyllä savua. Oikein rintaa pakotti, kun olin niin vihainen. Ryntäsin postiin samantien ja ehdin jonossa jo hieman rauhoittua ja muotoilla asiani kauniimmin. "Ehkei niille tarvitse huutaa ja kiroilla. Jospa nyt ei sentään haukuttaisi postineitejä pystyyn, tuskin on niiden vika". Viimein pääsin tiskille, selitin tilanteen, virkailija etsii paketin ja toteaa: "Jaa tässähän on kaikki laput kiinni. Tämä päällimäinen olis pitäny jättää sinulle! Ja eihän tässä ole merkattu kuin luovutusyrityksen kellonaika, ei edes päivää." Meinasin pimahtaa. Oikeasti. Oli näääääin lähellä, etten olisi alkanut huutamaan ja itkemään. Jos en olisi itse tajunnut katsoa missä pakettini luuhaa, olisi se luultavasti lähetetty takaisin Jenkkilään enkä olisi saanut siitä mitään korvauksia. VOOOI jumanjessus. Loppu hyvin kaikki hyvin, mekko on nyt turvallisesti muuttokuormassa ja odottaa pääsyä vaatekaappiin. Suosittelen kuitenkin kaikille, että tsekkailkaa niitä pakettikoodeja. Itse en enää pysty luottamaan postiin samalla tavalla kuin ennen. Ehkä siirryn matkahuollon asiakkaaksi.
Ja niin se muuttokuorma... Huomenna karistan viimeisetkin Iisalmen pölyt jaloistani ja muutan ukkoineni ja kissoineni Siilinjärvelle. Saimme sieltä tosi ihanan kaksion, jonka saamme maalata ja laittaa mieleiseksemme. Perheeseemme liittyy myös tiskikone (halleluuja). Vaatteille oli kyllä melko huonosti säilytystilaa, mutta eiköhän me jotakin keksitä.
Olemme kolme viikkoa asuneet pahvilaatikoiden ja jatkuvan muutoksen keskellä. Olen yrittänyt samalla aloittaa valokuvauksen opintojani. Iisalmesta kouluun kulkeminen on ollut aika rankkaa, mutta maanantaina se loppuu. Jos koulu on loppunut neljältä, olen ollut kotona vasta seitsemän aikaan. Aamulla on pitänyt nousta puoli kuusi. Hapottaa.
Suurin osa tavaroista on jo Siilinjärvellä. Veimme eilen huonekalut, petivaatteet, astiat, kirjat jne. Tavaraa kuitenkin riittää kannettavaksi vielä huomiselle. Kaiken tämän hässäkän takia en ole yksinkertaisesti ehtinyt enkä jaksanut päivittää blogiani. Vielä pitäisi kuvata ja blogata kesän shoppailut, Japanin matkastakin osia vielä uupuu. HUH HUH. Koittakaa kestää.
Ainiin vielä yksi asia... Hukkasin IC junaan ruskean Milky-chan OPni! Pussi unohtui junan hattuhyllylle, muistin sen heti junasta noustuani ja olen yrittänyt huhuilla sen perään vaikka minkä lafkan kautta. Vakuutusyhtiö ei suostu korvaamaan mitään, poliisi tuskin puuttuu asiaan, löytötavaratoimistoon sitä ei ole kuulunut... Että jos joku teistä törmää siihen mekkoon kirppareilla, kaduilla, kylillä, kujilla missä vain ilmoittakaa minulle plz! Kiitos ja kumarrus.
Joo.. Posti monesti aiheuttaa ihan turhaa päänvaivaa. Kerran tilasin nuotteja ja postissahan paketti oli kastunut. Vähän lievästi sanottuna harmitti, mutta onneksi lähettäjä oli ymmärtänyt pakata paperikääreen alle puovipussin. Kunnon pakkaus siis kannattaa, koskaa ei voi tietää miten huolimattomasti tavaraa käsitellään.
VastaaPoista