Kuva ihanilta synttärikutsuilta!
Back in business! Blogi on siis ollut määräämättömän pitkällä tauolla ja samoin on ollut meikäläisen loleilu. Viimeksi minulla oli lolitaa päällä muistaakseni Viikko Savon haastattelussa joskus huhtikuussa ja silloinkin otti päähän vetää rytkyjä niskaan. Päätin etten ala väkisin mitään vääntämään, kun ei kiinnostanut. En ole myöskään ollut kamalan innostunut ostamaan mitään uusia vaatteita (ei rahaa, enkä tarvitse mitään uutta). Koitan tulla toimeen vähemmällä tavaran määrällä. Myöskin anonyymit kommentit tappoivat innostusta, siksipä ne on nyt blogistani estetty. Luulin etten olisi kamalan herkkä sellaiselle huutelulle, mutta mitta tuli täyteen.
Blogin linjauksessa tapahtuu rentoutumista, mutta ei suurempia muutoksia.
Lisäksi kevät ja kesä on ollut täynnä enemmän tai vähemmän stressaavia asioita. Hain Lahden Ammattikorkea kouluun muotoiluinstituuttiin valokuvauslinjalle ja OMG PÄÄSIN SISÄÄN. Minusta tulee siis uusi vahvistus Lahti-lolitojen kaartiin.Muutan soluun kämppiksen kanssa noin kahden viikon päästä ja kuumotus kasvaa. En ole aloittanut vielä pakkaamista, ehkä pitäisi.
Kävin kesän aikana Musen keikalla ja muuten sitten olinkin työharkassa. Näin kavereita, bailasin juhannuksena ja vähän muutenkin. Aloitin kuntosali- ja lenkkeilyharrastuksen ja painokin on pudonnut mukavasti pari kiloa ja ruistakin olen ranteeseen saanut.
Tämän päivän ohjelmassa ovat pyykit, täytetyt paprikat, vohvelit, salitreeni ja lenkki.
Tervetuloa takaisin ja tervetuloa tänne sivistyksen pariin!! ;D Haha, no eivais, mutta kiva saada sinut takaisin lolitan pariin! :3
VastaaPoistaTänks! It's good to be back
Poista