Kävin tänään yksikseni hieman shoppailemassa kaupungilla ja kyllähän tuota "muutama" ihana ostos tarttuikin mukaan! Ensimäisenä hiusruusut, pörröpompulat ja pikkuponipinnit H&M:stä.
Villatakki Lindexin alelaarista (lasten puoli <3) ja luonnoskirja Suomalaisesta.
![]() |
Severus löysi karvakaverin. |
![]() | |
T-paita, villamekko ja kettulaukku h&m, sukat Lindexiltä (toisissa on ruusuja ja toisissa POROJA!) |
Hame, toppi ja harmaa villapaita ovat myös H&M:ltä ja ihana nallekorvahattu Lindexiltä.
Tämän näköisenä kaupungilla liikuskelin.
Mekko, kengät: Baby
Laukku, hiusrusetti: AP
Laukkukin on muuten uusi! Olen pitkään kaipaillut kaappiini muitakin kuin vaaleanpunaisia lolilaukkuja.
![]() |
SHOPPAILULAKKO
Kyllä! Julistan itselleni nyt shoppailulakon! Minulla on vielä kaksi pakettia tulossa postissa, mutta niihin saa sitten taas vähäksi aikaa vaatteiden ja isompien rojujen ostelu jäädä. On aika nautiskella vaatekaapin jo tarjoamista antimista eikä koko ajan hamstrata lisää ja lisää. Lisäksi minun on korkea aika alkaa säästää HÄÄMATKAA varten! Shoppailulakko ei kuitenkaan koske välttämättömyyksiä kuten tavallisia sukkia ja alusvaatteita. Isommat loli-ostokset joutaa hankkia sitten häämatkalta tai sen jälkeen. Jos teillä on kokemusta shoppailulakosta, kertokaa! Minun on kuitenkin ihan pakko rikkoa lakkoa muutaman söpön pörröisen asusteen takia, mutta ne eivät olleet onneksi kalliita.
Luulin et tää lakko alko jo aikoi sitte :DDD hehee! Joo mun pitäsi kai kans jonkinlaista shoppailulakkoa pitää koska oon niin totaalisen peeaa mut minkäs mahtaa ku shoppailu polttaa suonissa niinkuin narkkarilla ikään. Ja kettulaukku on pakko saada koska ketut on rakkautta!
VastaaPoistaIhania ostoksia!
VastaaPoistaMinulla on myös tuollaiset hiusruusut, ne on kyllä käteviä kun sopii melkein jokaiseen asuun ja niillä saa niin sieviä kampauksia<3.
Rakastan tuota kettu laukkua:3!
Onnea vielä shoppailulakkoon;)!
Ihanat noi harmaa mekko ja kettulaukku<3!
VastaaPoistaKaichi: Kaikki rahat VAAN PITÄÄ TUHLATA. EI POIKKEUKSIA.
VastaaPoistaIris: Kiitos! Onnea tosiaan tarvitsen.
Pitsiperhonen: Tuo mekko on vieläpä tosi lämmin!
Minne lähdet häämatkalle ja milloin?
VastaaPoista